On
maanantai.
Koulupäivän
jälkeen Albuksen kaartin porukka menee kiellettyyn metsän
laitamille. Riina ja Saaga näyttävät muille uutta
taikaeläinsairaalaa. Hagrid on siellä täydessä työn touhussa ja
hänellä on monia apulaisia mukana. Riina esittelee
pergamenttirullia, joihin hän on kirjoittanut ylös Hagridin tekemät
hoitotoimenpiteet. Tytöt ovat alkaneet kokoamaan taikaolentojen
hoitokirjaa, koska Hagrid on jo aika vanha ja hänestä on tullut
aika hajamielinen. On tärkeää, että hänen elämänsä aikana
saatu kokemus ja viisaus saadaan jälkipolville muistiin.
Kasper
ja Jesper, joiden vanhemmat ovat kuolleet, haluavat näyttää muille
thresdaleja. He ottavat Hagridilta ruokaa mukaansa. Tällä kertaa
Thresdaalit ovat aika syvällä metsässä ennenkuin ne löytyvät.
Yhtäkkiä kesken ruokailun ilma alkoi viiletä ja erityisesti Kasper
ja Jesper alkoivat voida pahoin. He oksensivat ja oksensivat ja
pitelivät päitään. Kaikki ikävät muistot tulvivat mieleen ja
kaikki ilo katosi. Lopulta kaksoset pyörtyivät. Lucy oli heti
kartalla.
-
Isoisänikin pyörtyi, kun ankeuttajat tulivat.
-
Meidän täytyy puolustautua. Keräännytään kaksosten ympräille
suojelemaan heitä. Niiden kimppuun ne kuitenkin ensimmäisenä
tulevat, koska he ovat ankeuttajille niin hyvä saalis. Nooa
komentaa.
-
Muistakaa ajatella jotain onnellista muistoa. Tehdään suojeliukset
sitten, kun minä sanon. Nooa jatkaa ohjeistamista.
Ankeuttajia
tulee kolme ja kaikki eri suunnista heitä kohden. Nooa ottaa yksin
vastaan yhden, Lucy toisen ja Riina ja Saaga yhdessä kolmannen.
Kaikilla oli vaikeuksia saada suojelius sauvasta tosipaikan tullen,
mutta lopulta kaikki onnistuivat, kun vaan yrittivät monesti.
Ankeuttajien
lähdettyä Riina ja Saaga hakivat Hagridin avuksi. Nooa ja Lucy
jäivät vartioimaan kaksosia. Hagrid kantaa kaksoset sairaalasiipeen
ja loppuporukka menee suorinta tietä rehtorin kansliaan.
Rehtori
Dumbledore hymyilee heille rohkaisevasti muotokuvastaan ja iskee
silmää. Rehtori McKarmiva on raivoissaan. Hän laittaa heti pöllön
ministeriöön ja vaatii selitystä. Lapset ovat jo lähdössä pois,
kun McKarmiva yhtäkkiä muistaa kehua porukkaa, että hyvin tehty.
Minea
ja Hilla järjestävät esikoulussa syntymäpäiväjuhlat
Marille. Luvassa on paljon kakkua, muffinsseja ym. herkkuja. Mari
ilahtuu yllätysjuhlista kovasti. Hän saa lahjaksi tytöiltä hienot
lentävät taikakortit
Laita
taikaeläinsairaalaan eläimiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti