Sauvojen
osto on jännittävää puuhaa tytöille. Nooan suusta putoilee
sammakoita samalla, kun hän kertoo, että on olemassa joitain noitia
ja velhoja, joille ei vain löydy sopivaa sauvaa ja he jäävät vain
yksinkertaisesti ilman. Mari on taikonut Nooalle semmoisen
ominaisuuden, että aina, kun Nooa sanoo jotain mautonta vitsiä tai
kiusaa pienempiä, niin hänen suustaan tulee sammakoita. Riina ja
Saaga saavat sauvansa. Riinan sauva oli siitä erikoinen, että
ottaessaan sen käteen ensimmäisen kerran, sauvasta pääsi lieskoja
ja siitä kuului lohikäärmeen murinaa. Yleensä sauvoista lentää
vain kipinöitä, kun ne valitsevat velhonsa.
Nooa
huomaa sauvasepän kaupan ikunasta kaksoset ja livahtaa niiden
perään. Kolmikolla on suuntana pilapuoti. Äiti toteaa, että
heidän pitää näköjään tehdä Nooan ostokset hänen puolestaan.
Hilla
ja Minea saavat käydä Jannen kanssa taikajäätelöllä sillä
aikaa, kun Mari kiertää Saagan ja Riinan kanssa
koulutarvikeostoksilla.
Mari
on luvannut Riinalle ja Saagalle palkinnoksi varhaisesta Tylypahkaan
pääsystä uudet lemmikit. Taikaeläinkaupassa kuluukin paljon
aikaa, koska tyttöjen on vaikea päättää eläintään. Molemmat
päätyvät lopulta perinteiseen kissaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti