Viimein koittaa odotettu
lähtöpäivä. Tylypahkan Junaan pääseminen on suomalaisille
noidille ja velhoille aika monimutkaista. Kings Crossin juna-asema on
Lontoossa ja ensin pitää mennä sinne. Suomen taikaministeri on
järjestänyt koululaisille kuljetuksen lentokoneella, joka lähtee
Helsingistä edellisenä yönä. Nykästen perhe joutuu siis
matkustamaan autolla ensin Helsinkiin. Onneksi autoa on voitu
taikakeinoin laajentaa, jotta mukaan mahtuu myös Saaga ja Minea.
Taikalentokentälle päästään tavallisen lentokentän kukkakaupan
kautta. Kukkakauppa on tavallista suurempi ja sokkeloisempi. Kun
taika-asiakas puikkelehtii myyntihyllyjä syvemmälle ja syvemmälle,
hän lopulta näkee myynnissä taikakukkia, jotka tervehtivät
iloisesti. Jästien käydessä tässä kukkakaupassa he vaan lopulta
löytävät kaupan takaseinän ja palaavat kassalle maksamaan.
Takaseinää velhot ja noidat eivät edes huomaa, vaan kulkevat vain
sen läpi.
Hilla
ja Minea säikähtävät pahan kerran, kun yksi taikakukka kuiskaa
heille, että voisitteko ostaa minut, sillä olen niin kyllästynyt
olemaan tässä kaupassa. No pienen neuvottelun jälkeen Mari maksaa
kyllästyneen kukan taikamaailman puolella olevalle kassalle.
Taikalentokenttä
saa koko porukan hiljaiseksi. Se on niin upea. Uusi, mutta vanha
samaan aikaan. Suomen taikaministeri on perustanut sen aivan tätä
tarkoitusta varten, koska Rehtori McKarmiwa on nyt luvannut, että
suomalaiset saavat käydä taikakoulutuksensa Tylypahkassa. Suomen
oma taikakoulu Suopahka jouduttiin nimittäin sulkemaan pari vuotta
sitten vaikeiden homeongelmien vuoksi. Suopahkan sisäilmaremonttiin
käytettiin miljardeja euroja jästirahaa, mutta ongelmaa ei saatu
korjattua.
On
hyvästien aika. Kotitontut tulevat auttamaan matka-arkkuja
lentokoneen ruumaan ja Nooa, Riina ja Saaga menevät koneeseen. Hilla
ja Minea alkavat laskea kuinka monta vuotta vielä kuluu, ennenkuin
he pääsevät Tylypahkaan oppilaiksi.
Matkalla
suomalaiset oppilaat tutustuvat toisiinsa. Riina ja Saaga eivät
malttaneet laittaa uusia kissojaan ruumaan, vaan salakuljettivat ne
matkustamoon viittojensa alla. Kissat esittävät taitojaan ja
naurattavat koko porukkaa. Nämä kissat ovat nimittäin sisaruksia
ja osaavat naukua kaksiäänisesti joululauluja. Nooa yhtyy lauluun
ja keksii vanhoihin tuttuihin suomalaisiin lauluihin uusia
sanoituksia. Yhtyeeseen liittyy myös muita ja kohta koko lentokone
raikaa niin, että heidän lentoemäntänsä Miselle Finnigan katsoo
parhaakseen tuoda kaikille kermakaljaa, jotta porukka rauhoittuisi
hiukan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti